maanantai 14. tammikuuta 2013

Liebster Blog



Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Säännöt:


1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa

3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.


Tästä kivasta tunnustuksesta saan kiittää Elämäni Miehet - blogin Tiiaa. :)

Laitan tämän eteenpäin vain pariin ihanaan blogiin:


Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:

Lapset
Rakas perheeni
Hyvä musiikki
Iltaisin hetki omaa 
Aurinko



Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
Ruoka
 Tietokone
Suklaa
Kahvi 
Oma hetki iltaisin


Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

Nyt täytyy myöntää, olen viimeksi ammattikoulussa lukenut oppikirjaa.
Sitä aiemmin yläasteella äidinkielen tunnilla pakko lukuna jonkun romaanin.
Olen erittäin huono kirjojen kuluttaja.
Lapsilleni luen kyllä satukirjoja, joten suosittelen viimeksi heille lukemaani
Nalle Puh- Hellässä huomassa kirjaa.

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:

 Yö
 Fintelligens
Neljänsuora
Negative
ja pakko vielä mainita että tietysti: 
Nylon Beat, Gimmel, Spaissarit, Bäkkärit jne.... :D


Viisi materialistista joululahjatoivetta:
Joulu meni jo, mutta ensi jouluksi toivelistalla on:
Uusi kunnollinen kamera


Viisi lempiruokaasi:

  Makaroonilaatikko
 Lihapullat + kermakastike
Lasagne 
Kebabkiusaus
Nakkikeitto

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:

 Lappi
Serena
KesäFestarit
Lavatanssit
Ulkomailla
(en ole ikinä käynyt, mutta joskus tahtoisin)

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:

Lapsirakas
Kärsimätön
Äkkipikainen
Onnellinen
Viluinen
 

Viisi asiaa, joista unelmoit:

Omille sekä muille lapsille hyvästä tulevaisuudesta
Rauhasta ja Rakkaudesta
Päivä Prinsessana (häät)
Kummilapsesta
Täydellisen kodin valmistumisesta


Viisi elämänohjetta tai mottoa, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:

Huono tuuli tarttuu helpommin kuin hyvä tuuli.
Jokainen päivä voi olla viimeinen, joten elä siis nauttien.
Asioilla on aina kaksi puolta.

1 kommentti: