torstai 18. huhtikuuta 2013

Bestå suunnittelua

Olen monessa blogissa lukenut Ikean Bestå sarjasta.
Hyvää olen kuullut ja ystävieni kokemuksien perusteella kotiutan meillekin sellaisen.
Aikaisemmn kyselin teiltä mielipidettä kahden kokonaisuuden väliltä
ja toinen niistä on valikoitunut ostoslistalle.

Bestå on muunneltavissa oleva sarja
ja siitä saa jokainen koottua juuri mieleisensä ja tarpeilleen tarkoitetun kokonaisuuden.

Meille tuleva kokonaisuus näyttää tältä:



Valkoinen kokonaisuus jalustalla.
Tämä kokonaisuus tulee kätkemään sisäänsä olohuoneen elektroniikka laitteet.
Ja ylleensä hän saa koristamaan television. 

Olohuoneeseen tulee myös toinen pienempi Bestå kokonaisuus,
joka näyttää tältä:



Joskus saattaa tulla innostus liittää nämä yhdeksi kokonaisuudeksi
ja silloin kokonaisuus näyttäisi tältä:


Runko sekä ovet ovat valkoiset.
Meille ei ole korkeakiiltovalkoista suunnitteilla.
Tykkään tuosta valkoisesta, sillä se jatkaa kodin muuta samaa valkoista linjaa.
Jos joskus saan tuon kiiltovillityksen niin helpolla hoituu näiden tuunaus,
ei muutakuin uuden korkeakiilto-ovet vain ja siinä se. :)
Taas yksi plussa piste Bestålle ;)

Moni on sanonut, että Ikean tuotteet ovat juuri sieltä minne aurinko ei paista.
Olen saanut aivan eri käsityksen.
Ikeassa työskentelevältä tuttavalta sain oivan vinkin,
kokoa kerralla kunnolla ja mieluiten ajan kanssa.



Beståja lähden kotiuttamaan reilun viikon päästä.
Jonka jälkeen mies saa kaikessa rauhassa koota nuo kokonaisuudet kerralla kunnolla ;D


Onko sinulla Bestå kokemuksia,
oletko laittanut perushyllyjen tilalle muita hyllyjä tai sisusteita?







13 kommenttia:

  1. Kokemusta ei ole, mutta meillekkin olen havitellut tätä sarjaa. Niin hyvä jos sais piuhat ja laitteet piiloon, kahdelta räpeltäjältä :)

    Ja niin yksinkertainen, mutta kaunis :)

    Mukavaa päivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinkertaisen kaunis :) Ja ihan mahtava, jokainen pystyy rakentamaan mieleisensä kokonaisuuden :) Laitteet ja johdot saa kätevästi myös piiloon pieniltä niinkuin mainitsit ja tuon lisäksi kokonaisuuksiin mahtuu todella paljon säilytykseen tavaroita! :)

      Nyt vain odotan että olisi sunnuntai ja suuntana Ikea :)
      Ja kun saan parempaa käyttökokemusta niin vinkkailen ;)

      Poista
    2. Kiva :)
      Meillä olisi kanssa niin tarpeen kodin laittoa ja pohja on että valkoiset kalusteet, siihen se sit jääkin :)

      Poista
    3. Valkoiset kalusteet kuullostavat mahtavalta, mutta lapsiperheessä myös haasteellisen mahtavalta ;)

      Poista
  2. Mä oon suunnitellut ko. sarjan TV-tason hankintaa. Jospa tän kevään aikana pistäisi sen suunnitelman toteutukseenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikea reissun päivämäärä lukkoon ja hakemaan Dara mars mars ;) Tältä istumalta suosittelen, mutta katsotaan miltä näyttää käyttökokemuksen jälkeen :) Toivottavasti saan edelleen koko sydämestä suositella hankintaa! :)

      Poista
  3. Beståsta ei ole kokemusta, mutta hyvältä näyttää! Täytyi alkaa kommentoimaan kun puhuit tuosta Ikean huonekalujen kokoamisesta. Oma kokemukseni on, että huonekalut on todella HELPPO kasata ja ohjeet ovat oIKEAsti hyvät. :D Olen vasta muuttanut ja minulla on sitä Expedit sarjaa ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. Muuton yhteydessä tuli hankittua useampia uusia huonekaluja kun muutin valmiiksi kalustetusta asunnosta täysin kalustamattomaan. Jyskin ja Anttilan kokoamisohjeet esim. ovat kokemukseni mukaan huonoja. Usein ohje on niin tumma, että hyvä kun näkee millainen ruuvi mikäkin on mihin se laitetaan. Useimmiten ohje on myös huonosti kuvattu ja vaikeasti ymmärrettävä kun samaan kuvaan on ahdettu ainakin viisi työvaihetta. Ikea hoitaa homman todella hyvin näiden kokoamisohjeiden osalta. Lisäksi osat sopivat aina moitteettomasti yhteen eikä tarvii väkisin vängätä niinkuin jouduin tekemään Anttilasta ostamani cd-telineen kanssa.

    Mukavia kasaushetkiä sitten kun sen aika koittaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kommentistasi! :)
      Meiltä löytyy tällä hetkellä myös ikean huonekaluja täältä vanhasta kodista (expedittejä löytyy myös), voin täysin samaistua kirjoitukseesi, ne on todellakin helppo koota ja ohjeet ovat todella selkeät. Kokoamisvaiheet ovat hyvin selkeästi esitelty mielestäni mukavan yksinkertaisesti pienissä osissa :) Ja mikä kätevää, jos hukkaat ohjeet jostakin syystä, voit ne heidän sivuiltaan tulostaa, kätevää! :)

      Itselläni on kerran sattunut Ikean juniortuolin suhteen pattitilanne, tuolista toinen sivu eli toiset kaksi jalkaa olivat toisia lyhyemmät, palautukseen ja mahtavan asiakaspalvelun myötä saatiin uusi tuoli. Kaikki hyvin loppu hyvin ja hyvä maku yhtiöstä ja heidän toiminnastaan jäi. :)

      Henkilökohtaisesti en suosi Jyskin tuotteita ollenkaan, olin koulusta aikoinani työharjottelussa siellä ja näin ja koin yhtä jos toista...

      Nämä kaikki ovat mielipideasioista, joku inhoaa Ikeaa ja joku rakastaa Jyskiä, näistä ei voi kiistellä ja nämä olivat vain minun kokemuksieni perusteella kirjoitettu :)

      Kasaushetkiä odotellessa ja toivottavasti kaikki menee hyvin, niin reissu kuin kasaus!

      Mahtavaa kevättä sinulle! :)

      Poista
  4. Bestå on paras!! :):) Mä olen kotiuttanut muutaman ja olen ollut niiiiin tyytyväinen että!!

    Tulet myös olemaan tyytyväinen! Mulla on samankokoinen Bestå TV:lle ja DVD- soittimelle! Vinkkinä sanon, että mulla oli ainakin se vaneri umpinainen, joka tulee sinne taakse, joten tein sinne erikseen johdoille reiän!!

    Ei mulla sitten muuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bestå is the best! :D

      Kiitos vinkistä! :)

      <3 <3 <3

      Poista
  5. Nöyrimmät anteeksipyynnöt kommentteihin vastaamisen puolesta ! Koneelle en ole hirveästi ehtinyt ja puhelimeni kautta en jostakin syystä ole pystynyt kommentteihin vastaamaan... :/

    Suuren suuret kiitokset kommenteista ja nyt vastailemaan kaikkiin rästiin jääneihin!

    Olette ihania! <3

    VastaaPoista
  6. Bestå on ehdoton! Oman Bestån hankintani jälkeen olen miettinyt ainoastaan sitä, että miten maltoinkaan olla näin kauan ilman. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut Bestålle :)
      Hih ;D Odotus palkitaan ja runsain määrin ;P

      Poista